Marika
8/10
Finland 🇫🇮
Clean apartment relatively near the slopes
Pros: Asunto sijaitsee melko hyvällä paikalla, alle 10 minuutin kävelymatkan päässä keskustan päähissiltä. Lähimmälle hissille on matkaa noin puoli kilsaa ja mikäli lunta on suksilla pääsee laskemaan parin sadan metrin päähän talosta. Asunto oli siisti, tilava ja melko hyvin varusteltu. Lähimpään kauppaan ja ravintolaan matkaa on reilun viiden minuutin matka jalan. Asunto sijaitsee rauhallisella paikalla ja on hiljainen.
Cons: Vaikka asunto muilta osin oli siisti ja laadukkaasti sisustettu osa tekstiileistä, valaisimista sekä keittiövälineistä oli muuhun tasoon verrattuna jo parhaat päivänsä nähnyt, ns keräilyerät. Lisäksi emme viikon aikana päässeet kärryille talotekniikasta. Huoneiden lämmityksen ohjaus osoittautui hankalaksi ja toisissa huoneissa oli liian kylmä ja toissa kuuma. Lisäksi veden lämmitystä oli säännöstelty siten, että suihkusta ei välttämättä tullut aamulla edes ensimmäiselle käyttäjälle kunnolla lämmintä vettä huolimatta siitä, että meillä ei ole tapana olla suihkussa erityisen pitkään. Sulakkeet olivat italialaiseen tyyliin alimitoitettuja, joten tiskarin ja lieden käyttö yhtäaikaa ei ollut mahdollista. Kannattaa myös huomata, että huoneiston vuokraajalla on sääntöjä, joita ei ole mainittu ilmoituksesta. Vuokraan kuului siivous mutta ei kuitenkaan keittiön siivous. Jäi epäselväksi, mitä tällä tarkoitettiin. Lisäksi roskien lajittelua edellytettiin, mutta tähän varatut astiat olivat alimitoitettuja. Matkustimme toisen lapsiperheen kanssa ja olimme ajatelleet, että olisimme voineet syödä jonain iltana huoneistossa ystäväperheemme kanssa mutta huoneistoon ei saanut missään olosuhteissa tulla ulkopuolisia, Vuokraaja ohjeisti menemään baariin tai ravintolaan, jonne emme luonnollisesti halunneet väsyneitä lapsiamme raahata vaan päädyimme ajamaan ystäviemme majoituspaikkaan, jossa oli rennompi tunnelma.